06 May 2020

Rekikoiran tottelevaisuus

Koska meillä on pieni lauma, 6-8 koiraa, ehdin opettaa koirille tottelevaisuutta. 

















Meillä on tällä hetkellä vain kuusi rekikoiraa. Olen yrittänyt opettaa niille jokaiselle sellaista perustottelevaisuutta, joka helpottaa hoitamista ja käsittelyä. Tässä jutussa kerron, mitä opetan omille koirilleni, miten opetan kunkin taidon ja missä iässä.


Kaiken perustana on vahva luoksetulo. Sitä opetellaan ja vahvistetaan kaiken ikäisten koirien kanssa, heti ensimmäisistä yhteisistä hetkistä aina viimeisiin vanhuuspäiviin asti. Oman nimen tunnistaminen, sillä luokse tuleminen ja siitä palkan saaminen on osa koirien jokapäiväistä elämää.

Alusta asti pentu totutetaan rauhoittumaan sylissä. Sinni 2 kk. 















Esimerkkinä nimien tarpeellisuudesta ja vahvistumisesta arjessa voisi olla tämä: Olen lähdössä ajamaan koirilla. Kutsun ne nimeltä vuorotellen hoitopöydälle, jossa puen ja riisun valjaat. Palkkiona tällöin toimii ihmisen huomio ja läheisyys, silittäminen ja kehuminen. Toinen esimerkki: Siivouksen jälkeen koirat kutsutaan nimellä juoksutustarhasta takaisin omaan tarhaan. Palkkiona toimii tahraan heitetty nappula.

Ensin pitää istua, vasta sitten saa ruokaa kuppiin. Miilu 7 v,  pennut 4 kk.
















Muista taidoista ensimmäisenä opetan pennut istumaan, ennen kuin annan ruuan kuppiin. Tämä onnistuu koiran ollessa 2-4 kuukauden ikäinen. Seuraavaksi opetan koiran istuessa ottamaan katsekontaktin. Se onnistuu, kun pitää ruokapalkintoa kummassakin sivulle ojennetussa kädessä, mutta antaa sen jommasta kummasta vasta sitten, kun koira menettää kiinnostuksen käsiin ja katsoo sen sijasta ihmistä silmiin. Aluksi riittää lyhyt vilkaisu, myöhemmin aikaa voi pidentää - sitkeimpien koirien kohdalla lähes loputtomiin. 

Koirat tulevat mielellään hoitopöydälle, koska niitä paijataan siinä. Nallo 1 v.




















Seuraavana taitona opetan sen, että koira itse työntää päänsä läpi pannasta tai valjaista. Se onnistuu yleensä helposti, kun pitää toisella kädellä pantaa paikallaan ja vetää toisella kädellä herkkupalaa läpi pannasta. On tärkeä, että koira saa syödä herkun vasta silloin, kun sillä on panta kunnolla kaulassa. Panta pitää antaa ottaa pois yhtä rauhallisesti. Tässä auttaa tuttu käsky 'istu' siinä kohti, missä koiran tekisi mieli pyristellä tai rynnätä pois. 


Katsekontakti. Alma 1 v.




















Hihnassa seuraaminen on minusta vaikein taito opettaa rekikoirille. Siksi opetan sen viimeisenä, ja monesti vasta kahden ikävuoden jälkeen. Rekikoiran tärkein työ on kuitenkin vetäminen. Kun koira osaa tulla luo, istua ja antaa pukea valjaat tai pannan rauhassa, keskitytään seuraavat pari vuotta sen varsinainen ammatin vaatimiin taitoihin, joista se on yleensä todella innostunut.

Vuoden ikäinen rekikoira on tyypillisesti sellainen, että se on aina täysillä ryntäämässä joka paikkaan. Silloin hihnassa seuraamisen opettelu voi olla hyvin stressaavaa sekä koiralle että ohjaajalle, ja ehkä jopa aivan liikaa pyydetty. Joten kannattaako koiraa edes yrittää suitsia siinä vaiheessa? Koska toisaalta valtava eteenpäinpyrkimys voi olla sen paras ominaisuus, ainakin jos siitä halutaan kilpakoiraa.

Tässä kohti olisi turha pyytää koiraa seuraamaan. Noppa 1,5 v.
















Siinä missä ketjupaikalla kiinni oleminen on rekikoiralle välttämätön taito, jonka se voi opetella noin puoli vuotiaana, niin hihnassa käveleminen ei välttämättä ole edes tarpeellista kotona.

Pitopaikalla on suuri merkitys. Jos starttipaikka on omassa tarhassa, jos ympärillä on riittävästi aidattua tilaa tai juoksutustarhoja, ja jos luoksetulo on varma ja sitä vahvistetaan jatkuvasti, hihnassa kävelemisen taitoja tarvitaan oikeastaan vasta sitten, kun lähdetään matkustamaan joko kilpailuihin tai muille pitkille reissuille. Pitkänmatkan kilpailuihin koira saa osallistua aikaisintaan 18 kk iässä.


Tämä, sen sijaan, voisi olla hyvä tilanne seuraamisen harjoittelulle.
















Jos tulee noin vuoden ajan toimeen riiviöiden kanssa, niin hihnakäytös on helpompi opettaa sitten, kun koirat ovat kunnolla aikuistuneet ja asettuneet rekikoiran elämään ja ammattiin. Meillä, ja monella muullakin treeniin kuuluva koirahiihto, -juoksu ja -pyöräily valmistelevat mainiosti hihankäytöstä. Näissä lajeissa koira pitää välillä ottaa vierelle vetämättä, ja pitkillä lenkeillä tai kovien spurttien jälkeen se tekee sen ihan mielellään pikku taukona.

Rekikoiran tärkein ominaisuus on  kuitenkin eteenpäinpyrkimys. 
















Opettaapa sitten aikuista tai nuorta rekikoiraa, niin hihnakäytöksen opetteleminen onnistuu vain silloin, kun koirat ovat saaneet ensin juosta kunnolla. Hedelmällisin hetki talutusharjoituksille voi olla valjakkoajelun tai juoksutustarhassa leikkimisen jälkeen, tai vaikka umpihangessa. Joka tapauksessa silloin, kun koirat ovat väsyneitä.

Toimivin systeemi seuraamisen opettamisessa meidän laumassa on ollut matkiminen. Kun yksi laumasta osaa taidon, ja saa siitä muiden nähden paljon kehuja ja palkkaa, muut yrittävät herkästi samaa. Apuna seuraamisessa on se, että käyttää aluksi tukena tarhojen seiniä, esteitä, aitoja tai esineitä, joita pitää kiertää. Ahtaat ja mutkittelevat tiet pakottavat koiran olemaan tarkkana ja tekevät seuraamisesta sille enemmän mielenkiintoista.

Reissatessa hihnataidot tulevat tarpeellisiksi, Sinni 2,5 v Norjassa. 

















Yksi mahdollisuus opettaa seuraamista on se, että ohjaaja pysähtyy aina kun hihna kiristyy, ja jatkaa matkaa vasta kun koira on palannut vierelle. Tämä on kokemukseni mukaan hitaasti etenevä, mutta sinäänsä toimiva keino. Taluttaminen on helpompaa tarhassa, haastavampaa sen ulkopuolella ja kaikkein vaikeinta vieraissa paikoissa. Vaikeustasoa kannattaa nostaa vähitellen.

Kisatiimi Kuusamossa 2018. Miilu , Mora, Igor ja Piitu 3-8 v.
















Viimeisimpänä käskynä olen, aivan hupimielessä, alkanut opettaa laumalleni suhahduksen, joka tarkoittaa 'Taakse poistu!'. Opetan sitä kutsumalla koirat ensin luo, ja sitten heittämällä nappuloita niiden selän taakse samalla kun suhahdan. Nyt, kun ne alkavat jo kääntyä pois myös ilman nappuloita, pelkän suhahdusen voimasta, olen huomannut, että käskystä on myös oikeasti hyötyä. Esimerkiksi silloin, kun haluan muut koirat pois ympäriltä, kun leikkaan yhdeltä kynsiä, tai kun haluan koirat kauemmas ovelta.

Vaikka koirat jo taaksepoistuvat ilman nappuloita, niin olen melko varma, että niiden näkökulmasta poistuminen ilman palkintoa on täyttä huijausta. Poistunutta koiraa ei voi etänä edes silittää palkkioksi. Siksi tätä, niin kuin mitään muutakaan temppua, ei kannata tehdä ilman palkkaa kuin korkeintaan yhden kerran kymmentä tai kahtakymmentä palkattua kertaa kohti, jos haluaa oppimistuloksista pysyviä.

Tällä videolla näkyy istumista, hihnan laittamista, seuraamista ja lopuksi poistuminen:
Talutustreeniä tarhoilla 6.5.2020


Minkä pentuna oppii...

...Sen aikuisena taitaa. 


Mennään! 

Täällä! 

Oota. 

Pitkällä vaelluksella koirat oppivat malttia. 

Miilu, istu. 

Miilu, maahan. 

Upottava lumi auttaa mukana pysymisessä. 

Ja lopulta se voi onnistua muuallakin. 

21 April 2020

Reissun 2020 yhteenveto



Markku ja Jerta-tunturit Norjassa. 



Myrskyä Tjäktjan tuvalla Ruotsissa.  


Anu ja valjakko Tshakaljärvellä Suomessa. 

















































Vuoden 2020 suuresta reissusta ei tullut täysin sellainen, kuin olimme suunnitelleet. Ihmeen paljon siitä kuitenkin toteutui. Vaelsimme:
- Norjassa Kilpisjärveltä Abiskoon 240 km
- Ruotsissa Kungsledenillä 140 km
- Kotona karanteenissa 100 km 
- Suomessa Kilpisjärvellä 160 km 

Yhteensä matkaa taittui maalis- ja huhtikuun aikana 640 km. Reissupäiviä tuli 40. Niistä noin 20 nukuttiin kämpissä, 10 teltassa ja 10 modernein mukavuuksin varustetuissa mökeissä lähtö- ja tulopisteissä Abiskossa ja Kilpisjärvellä. 

Parasta Norjassa: Yksinäisyys vuorilla. 
















Pahinta Norjassa: Rämpiminen Dividalenissa. 



















NORJA

Upeimpana muistona koko keväästä jäävät mieleen reissun ensimmäiset kaksi viikkoa, jolloin emme tienneet muusta maailmasta ja koronasta mitään. Silloin vaelsimme hiihtäen Kilpisjärveltä Abiskoon. Se oli sekä fyysisesti että henkisesti vaelluksemme vaikein ja hienoin osa, joka pisti minut ponnistelemaan jaksamiseni äärirajoilla. Silti lähtisin juuri tälle osuudelle mieluiten uudestaan.

Ennen upottavaa Dividalenia en tiennyt, että ihminen voi niin monta kertaa päivässä ajaa itsensä loppuun, ja silti hän vielä pystyy jatkamaan matkaa. Upeinta Norjan osuudella oli - sen lisäksi, että selvisimme siitä hengissä - koskematon lumi, tunturiylängöt, 1000 m korkeiden tuntureiden ylitykset ja  yksinäisyyden tunne.

Matkaa piti oikeasti tehdä, että ehtisi Abiskoon, ennen kuin kahden viikon eväät loppuvat. Ilman Nalloa ja Sinniä emme olisi pystyneet siihen. Ne ylittivät kaikki odotuksemme työtehon, sitkeyden ja kestävyyden suhteen, Silti ehkä kaikkein ihmeellisin asia koirissa oli se, miten paljon ne pystyvät kovissa oloissa osoittamaan kiintymystä sekä toisiaan että meitä kohtaan. 

Muita ihmisiä Norjassa saattoi nähdä vain kämpillä, jos niille meni. DNT:n ylläpitämät hyttat tiettömässä vuoristossa ovat upeita nekin, oikeita lepokeitaita väsyneille vaeltajille. Ne ovat sekä suunnittelultaan, varustelultaan että ennen kaikkea kunnoltaan jotain ihan muuta kuin suomalaisille tutut autiotuvat.

Viimeiset päivät ennen Abiskoon saapumista olivat reissun pelottavimpia. Salvasstunturissa jouduimme viettämään telttayön 800 metrin korkeudessa niin kovassa myrskyssä, että ulos ei pystynyt menemään lainkaan. Tuuli jyrisi ja moukaroi telttaa kymmenen tunnin ajan.  Olimme huolissamme kaarien ja kiinnitysten kestämisestä - onneksi turhaan.

Eniten pelkäsin henkeni edestä, kun jouduimme myrskyyn kesken Torneträskin ylityksen. Tuuli tarttui ahkioihimme, kaatoi ne kyljelleen ja yritti niiden voimalla vetää meidätkin mukaansa melkein kuin leijalla. Olin polvillani jäällä, molempien suksisauvojen piikit jäässä kiinni, ja pelkäsin, että jos tuuli vie minut, en pysähdy ennen vastarantaa joka on 20 km:n päässä. En oikein tiedä vieläkään, miten pääsimme rantaan, mutta lopulta pelastauduimme yhden rantakallion taakse.

Torneträskin yi en tahtoisi hiihtää enää koskaan uudestaan.

Ajoituksen suhteen meillä oli onnea: Samana päivänä kun Norjan rajat ja kämpät lopullisesti sulkeutuivat klo 8.00, me hiihdimme rajan yli Ruotsin puolelle klo 8.30.

Tuhannen metrin korkeudessa ilman näkyvyyttä. 















Sama paikka näkyvyyden kanssa. 




















RUOTSI

Vaellusta Ruotsissa Kungsledenillä varjosti uutinen Suomen rajojen sulkemisesta. Tiesimme, että emme saa kotona odottavaa ruoka- ja koiratäydennystä tuotua Ruotsiin. Kvikkjokkiin asti hiihtäminen jäisi haaveeksi.

Jouduimme tekemään Kungsledenillä lenkin ja kääntymään takaisin Abiskoon. Se, yhdistettynä reissun alkuosan aiheuttamaan väsymykseen, sai meidät ottamaan matkanteon löysemmin. Tunnelma oli ihan erilainen kuin silloin, kun olimme oikeasti menossa pisteestä A pisteeseen B. Siinä oli myös hyviä puolia. Oli aikaa pitää lepopäiviä, lukea kirjoja, aistia tunnelmia, seurata valon muuttumista. Olla, ja jopa pitkästyä... pitkästyä vuorilla! Eikö juuri sitä lähdetty tältä ajalta hakemaan? 

Ruotsissa parhaana muistona jää mieleen Tjäktjan ja Nallon seutu. Siinä pääsimme vaeltamaan todella korkealla (700-1100 m) sellaisen osan Kungsledeniä, jossa emme ole ennen kulkeneet. Nallo olikin yksi koko reissun hienoimmista maisemista, ja ehdottomasti paras lasketteluränni. Onneksi juuri silloin pilvipeite väistyi sen verran, että saimme nähdä jyrkät vuorten seinämät. Aika usein tonnin korkeudessa on se tilanne, että tietää vuorien olevan ympärillä, mutta niitä ei pilvien, tuiskun tai white outin vuoksi näe lainkaan.

Ruotsissa liikkuessamme meitä seurasi jatkuva kova tuuli. Myrskyvaroitus oli voimassa viitenä päivänä peräkkäin. Yötä päivää jatkuva tuulen pauhu ja ujellus alkoi ärsyttää. Etukäteen en olisi arvannut, että se, mitä erämaassa eniten kaipaisin, olisi hiljaista hetkeä. 

KOTI

Ruotsista palattuamme jouduimme olemaan kaksi viikkoa kotona karanteenissa. Otimme ajasta kaiken mahdollisen irti hiihtämällä ja ajamalla valjakolla mahdollisimman paljon. Säät olivat loistavat: Aurinkoa, kantavia hankia. Ei pöllömpää aikaa ollenkaan.

Starttasimme joka aamu kotipihasta. Juuri siksi tämä tuntui myös todelliselta lepolomalta. Koirien hoitaminen, veden hakeminen, ruuan laittaminen, varusteiden huoltaminen ja nukkuminen on kotioloissa naurettavan helppoa verrattuna telttaelämään.

Koirat kylmässä. 
















Koirat lämpimässä. 


















KILPISJÄRVI

Karanteenin jälkeen pakkasimme mukaan kaikki koirat ja reen ja suuntasimme Kilpisjärvelle. Tarkoituksena oli kierrellä pari viikkoa Käsivarren erämaassa.

Huomasimme kuitenkin jo ensimmäisen telttayön aikana, että tuulisten öiden kylmyys on, paksuista takeista huolimatta, vähän liian kova meidän koirille. Nuoret koirat kyllä selviävät, vaikka nukkuvat lumella, mutta ei tuntunut oikealta pyytää sellaista 10-vuotiailta uskollisilta koiravanhuksilta, Miilulta ja Moralta.

Päätimme siksi, että teemme eri pituisia reissuja Kilpisjärveltä sään mukaan. Ratkaisu osoittautui oikeaksi. Pystyimme suunnittelemaan valjakkoretket niin, että koirat saivat viettää kaikken pahimmat tuuliyöt trailerissa lämpimissä kopeissaan. Sen ne olivat ansainneet, jopa kirjaimellisesti: Olivathan ne itse voittaneet kisoissa juoksemalla sen rutirexin, josta niiden pöyheät petipaikat oli tehty,

Ja ehdimme silti toteuttaa kaikki haaveemme!

Minä pääsin ajamaan omista kasvateista muodostuvalla valjakolla Suomen huikeimmissa maisemissa, ja vaikka kuinka moneen kertaan. Avoimen kentän johtajat toimivat loistavasti. Pystyin kiertelemään järvellä, nousemaan tunturiin, kääntymään samaa uraa takaisin ja pysäköimään tunturikoivuun kiinni. Markku sai istua pilkillä, osin jopa lämpimässä auringossa. Parasta oli kun hän sai saaliiksi rautuja.

Pääsimme myös yhdessä vaeltamaan, telttailemaan Termiksellä ja Saarijärvellä ja tekemään omia reittejämme Ailakkajärvelle. Saimme nauttia Jogasjärven maahistuvan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja levosta siellä. Oli uskomattonta nähdä, miten hellästi koirat lämmittivät ja hoitivat toisiaan, kun ne pääsivät myrskystä pois. Ketään kuudesta lauman jäsenestä ei jätetty ulkopuolelle. Kun muut viisi asettuivat palelevan Moran ympärille makaamaan, niin ne sulattivat samalla myös sydämeni.

Koettuamme kaiken tämän, sitten kun sää kääntyi sateiseksi, palasimme haikein mutta tyytyväisin mielin kotiin.

Reissun alussa Kilpisjärvellä. 


Reissun lopussa Maahistuvalla. 
































MIKÄ MUUTTUI

Kun katson kuvaa meistä reissuun lähdössä, minusta tuntuu, etteivät siinä eivät ole samat ihmiset, kuin mitä nyt olemme. Nuo tyypit ennen vaellusta vaikuttavat jotenkin lapsellisilta ja kokemattomilta.

Vaellusviikkojen aikana asiat ovat saaneet uusia mittasuhteita. Olemme oppineet kunnioittamaan yhä enemmän luontoa, elämää ja toisiamme. Ainoa asia, millä oikeasti on merkitystä, on ihmisten (ja myös koirien) välinen lämpö, huolenpito ja rakkaus. Mitään muuta voimavaraa meillä ei ole tässä tuulisessa maailmassa.

- Anu Suomalainen 

07 April 2020

Winter trek dog care


Kuinka koirat selvisivät 400 km talvivaelluksella? Lue niiden ruokinnasta ja hoidosta!
















In March 2020 we skied one month in the Scandinavian Mountains with our dogs. Here I tell, how I cared for the dogs during the 400 km winter trek.

The two dogs, that came with us, are alaskan huskies. They are our own puppies, 2,5 years old sisters called Nallo and Sinni.

They are beautifully built, well trained and hard working leader dogs, but they don't have an arctic fur. They can normally work without boots and jackets during daytime, but they need good jackets, when they are not working. A warm place to sleep at night helps them to reload for the next day.

This feeding and care was good for our dogs. They stayed in good  mood and excellent working condition the whole month. But still, different types of dogs might need different kind of care. When I tell how we did it, I trust everyone still knows what's best for their own dogs.


Koirien pitää olla kovassa kunnossa, että ne jaksavat pitkiä päiviä ahkion kanssa. 



















Training before the trek

- Cart training from October, 10-45 min loops, 2-3 times a week
- Sled training and skiing from December, 1-2 h loops, 4-6 times a week
- Loaded sled training from January, 1 hour loops, 1-2 times a week

Starting from January, I sometimes did two long loops in same day.  For example sledding in the morning and and skiing in the afternoon.

Koirat, kuten ihmiset, ruokittiin neljä kertaa päivässä. 


















Trekking day dog meals

Dogs ate the same time we did. That means four meals every day:

06.00 Breakfast: 300 g kibble, 0,5 l  lukewarm water, a drop of (salmon) oil
11.00 Lunch: 0,5 l meat soup (made ready in the morning)
15.00 Recovery drink, 0,5 l lukewarm water with a drop of egg powder or similar.
17.00 Dinner: 400 g kibble, 0,5 l lukewarm water
20.00 Night: Water in the bowl for the night, if possible. They drink 0,1-1,0 l during the night in the cabin, depending how warm it is and how hard they have worked the day before.

During the trek our dogs had a very good appetite. They ate all their food every day. Still they lost a little bit of weight. It is no wonder, because they worked so hard. We skied with them 4-7 hours every day, pulling very heavy pulkas, facing often hard winds, steep upphills and soft snow with no tracks.

The kibble we use is Happy Dog Gold 34/24. It is the most energy they can digest. In summertime, or off season at home, they eat less of kibble, and that is then Happy Dog Energy 30/20.


Luonnon omat tossut ja ruokinnan öljyt suojasivat tassuja. 















Paws

Our dogs have firm paws. Their toes are short and nicely together. At home and in training loops they never wear booties. That is why I don't even cut the fur from they paws. I let them be like they are naturally.

Feeding oil seems to keep the paws in very good condition. The snow did not really stick to their hair.  If it occasionally did, they stopped and took the snowball away with their teeth. When skiing, it is easy. This might be more difficult for the dog, when they are running in a dog team.

I only put on the booties one or two days, when the surface of the snow was very hard or icy.

To keep the paw in the right position, we cut their nails often, approximately once in two weeks.

Koirille oli mukana kuoritakkien lisäksi paksut fleecetakkit.

















Dog wear

When trekking, I carry two jackets for each dog. One is thick and warm fleece and the other a thin wind and rain proof shell.

Our dogs wear the fleece jackets after work, if they are feeling cold, or during the night, if the cabin floor is drafty. They wear the shell jackets during the day, if they have to work in a storm or hard wind.

If  they have to sleep outside, then they wear both jackets: The fleece as a first and the shell as the second layer.

On this trip I did not have, but would have needed some kind of dog hats and googles for the storms.

 When the wind is hard, the whirling snow hits the dog's eyes and ears too bad. They often stop and push their face inside the snow to get it clean. And maybe also to have a break from the noise. The constant sound of the howling wind can be stressful  for humans - Then why not for dogs also.

Koirat nukkuvat paljon, Sinni tarvitsee unta jopa 18 tuntia vuorokaudessa. 

















Resting

Dogs need a lot of sleep. Nallo can sleep 13-16 hours every day. Sinni sleeps 18 hours every day. If we ski more than eight hours in a day, she starts to fall a sleep in the snow. It is cute and sad to wake her up, because when she does, she starts working again. It is not the strength that has run out - it is purely the lack of sleep that comes to picture.

For dog welfare it is good to follow the same schedule every day. It can be stressful for (young) dogs to be in new place every evening. If at least the timetable stays unchanged, it gives them more opportunities to anticipate the rest times and relax more easily.

Then, on the other hand, on a long trek most of the dogs learn the same thing as men in the army: To rest when ever you can, where ever you can - even on snow on tiny breaks.

Monissa paikoissa koirat on pidettävä koko ajan kytkettynä. 


















Relaxing and stretching

at home our dogs can move freely inside the kennel. In National Parks they have to stay in leash all the time. That can make their care more challenging.

In cabins it means you have to take them out to do their business very many times every day, and sometimes also during the night, but that is not a problem. Insufficient warming up and cooling down before and after the days work, on the other hand, can be one. Especially  if you have had a hard day on skis, it really can be and effort to check and stretch the dogs.

If there is a place, where they can safely run free, that can be very relaxing for them and you, both mentally and fýsically.

Lämpimästi nukuttu telttayö taakaa täyden työtehon seuraavana päivänä. 

















Relationships

On the long trek our two dogs had all our attention and love. They worked so hard for us, pushing on in the storms. never saying no. We were grateful them and we did pet them a lot. We even let them sleep next to us, which we never do at home.

One of the best moments were the mornings in the tent. When you wake up they notice it right away. It does not help if you pretend to sleep on. The are so happy, they come crawling, wag their tales and lick your face. They are like: hoooman, we have not seen you for ages! It is almost like those purely happy Sunday morning moments, when our kids were small.

In the mountains it is easy to understand the value of the close ones. The annoying sister is not the enemy - the harsh elements are. Own pack and own nest is safe and warm. During the trek also Nallo and Sinni got much closet to each other. First they started sleeping next to each other, then cuddling.

At home we have six sled dogs. I was careful to introduce the two 'lucky' ones back to the pack, fearing there might be some tension between the two parties. But my worry was unnecessary. During the trek Sinni and Nallo learned to be very friendly to each other, and so they were also to the other members of the pack, when we got home.


Kahta en vaihda. Toinen on Sinni ja toinen on Nallo. 

















Ruotsin tuvissa on monesti huone, jossa koirat saavat olla lattialla. 







Norjan tuvissa on monesti koirahäkit eteisessä. 





Voitko äkkiä pystyttää sen teltan, että päästään lämpimään? 


Kun simäni mä auki saan....














Reissussa koirat joutuvat sopeutumaan monenlaisiin oloihin. 

Susiovi oli meidän koirille uusi ja ihmeellinen asia. 

Koirat vetävät  täydet vesikanisterit purolta kämpälle. 

Ylämäkiä urakoitiin välillä kahdestaan. 

Alku- ja loppuverryttelyjen järjestäminen vaelluksella voi olla haastavaa. 

Irtiolo rentouttaa, jos siihen on jossakin mahdollisuus. 





03 April 2020

Ten best gear for winter trek


Tämä juttu ei ole sponsoroitu. Varusteet on ostettu omalla rahalla. 















We just skied one month in the Scandinavian mountains. This is the ten best gear we liked most on our long winter trek.

Good to know: This blog is not sponsored. All the gear shown here we have purchased with our own money. What we tell about the gear is purely based on our own experience.
Oikein pystytettynä Helsport Swea -teltta kestää kovaa tuulta. 



















1.Tent: Helsport Swea

Helsport Swea is a true life saver in a storm. We kept ours rolled, so that the poles are already in their place. That's how it is possible to pitch up the tent also in a strong wind - Given that you know, how to do it and anchor the right side first to the ground.

We know tunnel tents can stand winds 20-30 m/s facing them lengthwise. But what happens, when the wind turns, and the storm hits the tent from the side? Well, now we can say, from our experience,  that when all the 20 ropes are anchored tight, Hellsport Swea remains intact.

Omavalmisteinen telttakeittiö on tehokas ja turvallinen. 



















2. Tent kitchen: Self made

Our tent kitchen is a aluminium box with two burners in it. It is safe to use inside the tent. If something goes wrong, you just close the lid. It is also very effective. With two burners it is possible heat the whole tent and dry all the gear quickly.

Having two burners gives you many possibilities. When there is a kettle of snow melting on the other burner, the other one keeps the air inside the tent nice and dry. You can also save fuel by using only one burner. If one goes broken, you still have the other in use.
X-trace siteiden ansiosta ei tarvitse käyttää monoja.  




















3. Bindings: OAC x-trace

These bindings allow you to wear your favorite warm boots - you don't need any special skiing shoes. X-trace bindings are easy to put on and take off. You can adjust their tightness with one hand. It is good to change it during a long skiing day. depending on your liking, you might, for example, want them really tight when going downhill or on an icy surface, but more loose, when going on flat terrain or on a little bit softer snow.


Lämpimät Kamik-saappaat on helppo kuvattaa irtovuorien ansiosta. 
















4. Boots: Kamik Alborg

Thanks to these boots, we never had cold feet or any blisters. Kamik boot are warm and comfortable, and, most importantly, easy to take apart and put back together.

When we arrive to cabin or pitch up the tent, the first thing is to remove the shoes, and put the camping shoes on. Then we take off the lining of the Kamik boot and let them both dry during the night. In a cabin it is easy to put them near to stove. In the tent we put the linings up to a fabric self, so that they are near the tent's roof, where it is warm, when we use the cooker. Inside the shoes themselves, we put warm water bottles.


Black Diamond -sauvojen pituutta voi säätää maaston mukaan. 















5. Ski poles: Black Diamond Traverse

You can change their length between 105-155. The lock is easy to use, even with gloves on, and it holds very well. We changed the length of the poles very many times every day, to have the perfect grip going up hill, going down hill, on icy or soft surface. Sometimes, in a slope, it is even wise to have a shorter pole on the upper hand and a longer pole in the lower side of the hill.

These poles were very durable. We had an extra pair with us, but we did not need it.



Yoko-hiihtohanskat riittävät pikkupakkasilla liikkuessa. 

Hestran kuorirukkaset suojaavat kädet tuulelta ja vedeltä. 






























6. Gloves: Hestra

On our trip we only needed skiing gloves and Hestra outer shell mittens. We also had woolen and down mittens in case of very cold weather, but we did not need them this time.

These skiing gloves feel warm as long as you keep moving. When the wind is hard, it is enough just to put the outer mittens on top of them. The outer self is water and wind proof. It is easy to stay warm and dry with them.

The blue ropes, that go around the wrist, are our own addition. They help you not to loose the mittens, when the wind is hard.


Ortliebin vesitiivit pussit pitävät tavarat tallessa. 


















7. Water proof bags: Ortlieb

We had both an own water proof bag for our personal clothes and sleeping bags. We also had one for lunch, one for down jackets and pants and even one for dog food. All this was necessary. 

Our pulkas have long and good water proof sacks attached to them. But still there always gets some snow inside. And think what happens, when you unload everything from the pulka to absid, or when you take the gear inside a cabin. Waterproof bags are good not only to keep things dry, but also to keep articles like fuel tanks apart from other essentials like food.

On our next trip I would like to pack also our own food, dog jackets and repair kit in their own waterproof bags, preferably different color for each.


Airam-ruokatermokseen tehdään aamulla valmiiksi lounaskeitto. 
















8. Food thermos: Airam

Our system for the lunch was to make a soup in thermos in the morning. In this Airam thermos it stayed nice and warm at least three hours. Then we just mostly sat on our pulkas and ate it outside - not taking a very long time for a lunch break.

Cleaning the food thermos can be tricky. Our solution is simple. When we have eaten the soup, we pour hot water from the water thermos to the food thermos. When we arrive to camp, we pour the tasty water from the food thermos to our dogs.

In a storm or a very long skiing day scenario the water in side the food thermos would be still drinkable also for humans, if needed.


Garmin In Reach -satellittilähetin on  ehdoton turvavaruste.

















9. Satellite tracker: Garmin in reach

Garmin worked for us in three ways. First of all, Markku navigated a lot with it. We always also have paper map and compass, but it was fun to see, that orienteering is not only possible, but also easy, with a tracker.

Second, we sent a text message by Garmin every evening to our contact person in Finland. With the message she got our location.

The third great feature was, that we could order weather forecast to our devicee. It proved to be quite reliable, warning us about the winds and storms.

And ofcourse there is the main reason, why you have to have a satellite tracker with you in the mountains: The emergency button, which we hope we never need to use.

All these features come alive when you activate and pay for the service. We took it for two months, but you can make it as long as you need.

Sweden Topo Maps näyttää kartat Pohjoismaista. 
























10. App: Sweden Topo Maps

This is a great map to load to your phone. All the areas you have watched online, stay in our phone also off-line. So, at the same time when you plan your route at home, you have loaded a very good map of your trip. You can put the location on also without net, so you can use this app to navigate in the wilderness.

If you pay a small fee, you can also save way points, make routes and record tracks.

Despite its name, this map also shows maps from Norway and Finland, making it the greatest single tool for anyone, who wants to plan and execute wilderness trips in Scandinavia.