Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2023.

Korouoma ja Palotunturi - Syysloman retki

Kuva
Teimme syysloman retken Posiolle. Yllätyin siitä, miten upea ja monimuotoinen kohde Korouoma on ja siitä, mitä kaikkea muuta kuin Riisitunturi alueella on tarjota.  KESKIVIIKKO 15 km  Keskiviikkoaamuna ajoimme Saukkovaaran parkkipaikalle ja nostimme reput selkään. Olimme kotona pakanneet varusteita parin yön reissua varten. Sääennuste oli luvannut pilvistä pakkassäätä, mutta perillä mäntyjen välistä paistoikin aurinko. Lähdimme laskeutumaan rotkoon iloisella mielellä.  Polku alas on leveä ja hiekkainen. Kesäkelissä sitä on helppo kulkea, mutta talvella siitä tulee hurjan liukas. Uudet selkeät varoituskyltit kertoivat, että talvella Koronjää-nimisen päiväreitin kiertämiseen tarvitaan liukuestekengät ja korkealla  Piippukalliolla käyvä reitti on silloin suljettu.  Korouoman pohjalla virtaa Korojoki. Sen rannoilla on paikka paikoin vanhoja laitumia, tulvaniittyjä, joista osa on pyritty säilyttämään. Tällainen avoin kenttä on myös kurun pohjan laavujen vierellä. Me emme kuitenkaan jääneet

Livojärveltä Lomavaaraan - Pieni yksinvaellus

Kuva
 Livojärveltä Lomavaaraan 2023 Hoikkalampi LAUANTAI  (15 km) Minulle paras tapa aloittaa loma on lähteä yksin pienelle vaellukselle. Tällä kertaa olin valinnut kohteeksi pätkän UKK-reittiä Livojärveltä kohti Syötteen kansallispuistoa.  Viimeisen työviikon aikana pakkasin valmiiksi mahdollisimman kevyet varusteet ja ruuat. Halusin lähteä liikkeelle samalla tavalla kuin viime vuonna, heti todistusten jaon jälkeen. Markku kyyditsi minut lauantaina Livojärven pohjoispuolelle. Nostin repun selkään, laitoin sauvat käteen ja läksin kävelemään hiekkaisia männikkökankaita pitkin. Minusta on mukava liikkua metsässä aivan kesäkuun alussa siksi, että silloin ei ole vielä hyttysiä. Seuraaviksi päiviksi luvatut kylmät kelit varmasti pitäisivät huolen siitä, että niitä ei tulisikaan. Repun kanssa kävellessä ei kuitenkaan koskaan tule kylmä. Pakkasin takin ja villakerraston reppuun ja läksin liikkeelle ohuessa merinohupparissa. Jo alkumatkasta jouduin katsomaan monta kertaa puhelimesta Maastokarttaa,