Korouoma ja Palotunturi - Syysloman retki

Teimme syysloman retken Posiolle. Yllätyin siitä, miten upea ja monimuotoinen kohde Korouoma on ja siitä, mitä kaikkea muuta kuin Riisitunturi alueella on tarjota. 

KESKIVIIKKO 15 km 

Keskiviikkoaamuna ajoimme Saukkovaaran parkkipaikalle ja nostimme reput selkään. Olimme kotona pakanneet varusteita parin yön reissua varten. Sääennuste oli luvannut pilvistä pakkassäätä, mutta perillä mäntyjen välistä paistoikin aurinko. Lähdimme laskeutumaan rotkoon iloisella mielellä. 

Polku alas on leveä ja hiekkainen. Kesäkelissä sitä on helppo kulkea, mutta talvella siitä tulee hurjan liukas. Uudet selkeät varoituskyltit kertoivat, että talvella Koronjää-nimisen päiväreitin kiertämiseen tarvitaan liukuestekengät ja korkealla  Piippukalliolla käyvä reitti on silloin suljettu. 

Korouoman pohjalla virtaa Korojoki. Sen rannoilla on paikka paikoin vanhoja laitumia, tulvaniittyjä, joista osa on pyritty säilyttämään. Tällainen avoin kenttä on myös kurun pohjan laavujen vierellä. Me emme kuitenkaan jääneet laavuille, vaan suuntasimme ylöspäin. Jätimme reput varvikkoon ja nousimme pelkkien vaellussauvojen kanssa kohti Piippukallion laavua. 

Polku oli jo paikoin jäässä, mutta suurimmaksi osaksi vielä hyvin kivinen ja kesäinen. Nousu ylös rotkosta jyrkkiä rinteitå pitkin on raskas. Se saa hengityksen puuskuttamaan. Matkalla upeimmat kalliot näkyivät oikealla, Piippukalluon laavun alapuolella. Niissä oli jotakin melkein pelottavaa, niin tummia ja jyrkkiä ne ovat. Päällä aurinko kuitenkin tulvi vastaan ja kirkasti kaiken. Tuntui kuin olisi saanut kylpeä lämpimässä valossa viimeisen kerran ennen talvea. 

Nälkä alkoi muistutella lounasajasta. Läksimme siis laskeutumaan kohti reppuja. Laskeutuessa askelet pitää asetella huolellisesti, ja sauvoista on korvaamaton apu. Ilman niitä en haluaisi lähteä tällaisille rinteille. Pääsimme turvallisesti alas. Meillä oli oma pieni keitin mukana, ja päätimmekin pitää lounastauon joen rannassa suurinta jääputousta katsellen. 

Keiton jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa joen rantaa pitkin. Täytyy myöntää, että olin kuvitellut rotkon pohjan tasaisemmaksi. Todellisuudessa polku kiemurteli koko ajan ja nousi ja laski jyrkkiäkin harjuja ja kumpareita pitkin. Repun paino alkoi tuntua, mutta unohtui maisemia ihaillessa. Jokaisen nousun jälkeen vastassa oli uusia, toinen toistaan kauniimpia jääputouksia, joiden välissä virtaava vesi helisi ja soi. Niitä piti pysähtyä ihastelemaan ja kuvaamaan. 

Iltapäivällä tulimme kohtaan, jossa Koronjää-kierros kaartuu takaisin ja pieni polku jatkuu kohti Pajupuroa. Risteyksessä on varoitus, että Pajupuron polku ei ole kuljettavissa talvella, ja sen kyllä ymmärtää heti, kun astuu tähän lumen kaatamien puiden ja joen sorruttamien penkkojen valtakuntaan. Kulku hidastuu huomattavasti. 

Korkeimmat kallioseinämät jäävät taakse. Vanha metsä, pulputtavat purot ja meanderoivan jokivarren rämeet tulevat tilalle. Matkan varrella on muutama nähtävyys: sortunut silta, ikivanha uittokouru ja upeasti auringossa värjäytynyt heinälato. 

Sitten ollaankin jo Pajupuron autiotuvan pihalla. Tupa näyttää siltä, että se on hiukan vajonnut maahan. Toinen nukkumalavereista on kallellaan. Lavereilla on valitettavasti patjoja. En ymmärrä miksi niitä tuodaan kämpille. Kylmissä rakennuksissa niistä ei ole iloa muille kuin hiirille ja homeille. Alan siivota kämppää. Toivon, että olisin ottanut sitä varten mukaani hengityssuojaimen ja kertakäyttöhanskat. Onneksi kuitenkin toin edes pöytäliinan kotoa. 

Markku menee tekemään puita ja tulta kaminaan ja pian sen räiske muuttaa tarkkaan lakaistun tuvan kodikkaaksi. Käymme yhdessä hakemassa vettä purosta ja pistämme kattilat kiehumaan. Erittäin hyvän hirvipaistin ja nokkosperunamuusin jälkeen uni tulee nopeasti, mutta heräilemme kumpikin yöllä useaan kertaan. Ulkona on kova pakkanen. Täällä, valosaasteen ulottumattomissa, avaruus aukeaa yläpuolellamme ja tähdet loistavat kirkkaana.

TORSTAI 12 km

Aamupalan jälkeen käymme kävelyllä rotkossa, josta Pajupuro virtaa Korouomaan. Se on aivan uskomaton taidenäyttely. Puro on keksinyt joka mutkassa erilaisen tavan veistellä jäätä. Olemme innoissamme, että tulimme tänne. 

Pakkaamme tavarat ja siivoamme kämpän. Nostamme reput selkään ja lähdemme paluumatkalle. Tällä kertaa sokkeloinen polku tuntuu menevän nopeammin, ja tulemme pian tuttuun Koronjään risteykseen. Käännymme oikealle ja aloitamme leveää hiekkapolkua pitkin hitaan nousun kohti Hannunkalliota. Ylhäällä haukon taas henkeäni, mutta kahdestakin syystä: en tiennyt miten hienosti Korouoman maisema avautuu tältä näköalapaikalta. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. 

Loppumatka takaisin Saukkovaaraan seuraa vanhaa hevostietä suuren mäntymetsän halki. Alamme miettiä, minne suuntaisimme seuraavaksi. Meillä on vielä toinen yö aikaa. Päätämme kysyä vinkkejä Saukonvaaran parkkipaikan vieressä olevasta kahvilasta. Tuntuu kummalliselta, mutta siellä tosiaan on kahvila, ja se on auki. 

Kahvilan pitäjältä saamme kuulla sen minkä jo tiedämmekin - Pajupuron lisäksi täällä ei ole muita autiotupia. Hän myös kertoo, että Korouomassa käy noin 30 000 ihmistä vuodessa. Suurin sesonki on talvi, mutta kävijöitä on myös toukokuusta alkaen syksyyn asti. Nautimme kahvit ja suuret palat suklaakakkua. 

Ajamme autolla sen verran isolle tielle päin, että puhelimet saavat nettiyhteyden ja alamme tutkia vaihtoehtoja. Päätämme tehdä retken läheiseen Palotunturiin. Siellä onkin jo lunta. Tie näyttää siltä, että sitä pystyy vielä juuri ja juuri ajamaan. Pääsemme perille. 

Pakkaamme päiväretken tarvikkeet ja lähdemme tarpomaan lumeen - tai niin luulen. Lumeen onkin tallautunut selkeä polku. Ilmeisesti Palotunturi on suosittu kohde. Polku on loiva ja helppo nousta. Kyltti kertoo tämän olevan luonnonsuojelualuetta. Vanhat, naavaiset puut todistavat samaa. 

Palotunturin huipulla kasvaa pieniä mäntyjä. Maisemat näkyvät kauaksi. Pieni tupa on äskettäin remontoitu ja sopii hyvin päiväretken evästelypaikaksi. Keitämme nuudeli-kasviskeittoa. Se lämmittää ihanasti. Tuuli on yltynyt. Tunnen kylmää vetoa ikkunan pielistä. Voisi tässä laverilla nukkuakin, mutta olisi hyvä olla talvimakuupussi. 

Kävelemme hiljaisina takaisin autolle. Askelet lumessa tuntuvat vievän jo seuraavaan talveen. Mutta ensin meitä odottaa sauna pienessä suloisessa kelomökissä Kitkajärven rannalla ja erinomainen aamiainen Himmerkissä.