Somas ja Valtijoki - Hiihtovaellus Käsivarren erämaassa
Teimme pääsiäisenä 2021 noin viikon pituisen hiihtovaelluksen Käsivarren erämaasssa. Tavoitteena oli käydä Somasjärvellä asti. Pääsimmekin sinne, ja vielä eri reittiä takaisin, nimittäin Valtijoen laakson kautta. Yhteensä hiihtomatkaa kertyi noin 130 km. Tässä blogitekstissä kerron vaelluksesta päivä päivältä.
Hiihtäessä meillä kummallakin oli ahkiot, ja apuna niiden vetämisessä koirat Sinni ja Nallo. Asuimme pääasiassa teltassa. Ajattelimme, että emme mene tuville ainakaan, jos siellä on muita ihmisiä. Kopmalla ja Porojärvellä pääsimme kuitenkin tyhjään tupaan lepäämään ja varusteita kuivattelemaan.
Mutta nyt matkaan! Tervetuloa mukaan! Lopussa on kuvia.
PERJANTAI 2.4.2021
Reitti: Kilpisjärvi 500 m - Saarijärvi 684 m
Sää: Tyyni, lämmin, aurinkoinen
Tänä aamuna läksimme kotoa pitkälle ajomatkalle. Tulimme Kilpisjärvelle iltapäivällä. Sää oli aivan upea, aurinkoinen, tyyni ja lämmin. Tuntui tosi hyvältä päästä hiihtämään, vaikka aluksi ylämäessä oli vähän liian kuuma.
Hiihdimme pari tuntia ja tulimme Saarijärven lähelle ensimmäiseksi yöksi. Pystytimme teltan kumpareiden keskelle suojaiseeen paikkaan, josta kuitenkin avautui maisema Norjan suuntaan. Koirat muistivat heti jutun juonen - Ne tuskin malttoivat odottaa, että pääsevät telttaan sisälle nukkumaan.
Tuntui ihanalta olla lumilakeuden kauneudessa omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Keitin suhisi luvaten, että kohta päästäisiin syömään. Nukkumaan käydessä alkoi sataa ripotella lunta.
LAUANTAI 3.4.2021
Reitti: Saarijärvi 683 m - Viittakuru 870 m - Kuonjar 865 m - Meeko 600 m
Sää: Pilvisumua, puuskissa kovaa tuulta, illalla aurinko näyttäytyi
Teltta-aamu tuntui hitaalta, mutta ei sitä ollut: Jo klo 9.30 olimme pilkillä Saarijärven jäällä. Markun viimevuotinen ottipaikka ei nyt kuitenkaan antanut muuta kuin nykyjä. Tunnin turhan yrittämisen jälkeen jatkoimme matkaa.
Sain hiihtää Nallon kanssa, mutta matka Viittakuruun tuntui silti masentavan pitkältä. Olen aina ennen liikkunut täällä koiravaljakolla. Mittakaava päässä piti muuttaa ihan erilaiseksi, kun jokainen metri on hiihdettävä.
Kuonjarin kohdalla söimme lounaan. Sen jälkeen kaikki tuntui helpommalta. Ihan kuin olisin vasta silloin herännyt. Ylänkö oli pelkkää valkeaa valoa ja sumua. Lasku Meekon laaksoon koiran ja ahkion kanssa oli vaarallisen tuntuinen. Jäisimmissä kohdissa oli pakko ottaa sukset pois jalasta ja kävellä.
Laaksossa hiihdimme pienen matkaa Vuomasjokea ylöspäin ja pystytimme teltan. Leiriydyimme niin ajoissa, että jäisi aikaa myös levätä. Paikka oli hieno ja tarjosi näkymän Meekovaaralle, Saivaaralle ja Anjaloanjille.
Tuulen puuskat olivat kovia, mutta koivikko suojasi meitä. Illalla aurinko tuli esiin ja lämmitti telttaa kovasti. Peseydyin lumella. Koirat söivät hyvin! Nestettä niille ja meille, piti kuitenkin saada lisää. Lumen sulattemista ja keittimen suhinaa riitti koko illaksi.
SUNNUNTAI 4.4.2021
Reitti: Meeko 600 m - Pitsus 739 m - Cahppeslahku 980 m - Kopma 767 m
Sää: Aamupäivä lumimyteriä ilman näkyvyyttä, iltapäivä upeaa aurinkoa ja myötätuulta
Aamu ei ollut ihan helppo. Markulla oli pää kipeä. Viivytimme hieman lähtöä ja joimme lisää vettä. Pääsimme kuitenkin matkaan. Pitsukselle asti hiihdimme näkemättä mitään, Vuoret ja järvet näyttivät samalta harmaalta seinältä. Silti matka tuntui jostakin syystä sujuvan helposti.
Söimme lounaan tyhjässä Pitsuksen tuvassa. Sieltä lähtiessä retki vasta alkoi. Suuntasimme omille teille, reiteiltä pois ja tunturiylängölle. Tuli huikaiseva fiilis, kun nousu sujui niin hyvin. Nallo on minun täysosuma. Se vetää ylämäetkin niin kovasti, että sen kanssa on helppo hiihtää, Ja kuitenkin se nukkuu teltassa sievästi meidän vieressä eikä ikinä koske mihinkään tavaroihin. Sinni toimii Markulla kuin pieni traktori. Ei uskoisi sen hellittämätöntä nelivetoa, kun se on muuten koirana niin herkkä ja söpö ja silkkiturkkinen kuin pehmolelu.
Pitsuksen ja Somaksen välinen tunturiylänkö on varmasti Suomen kaunein paikka. Meille sinne sattui lisäksi lämmin aurinko ja sopivasti vilvoittava myötätuuli. Ei ihme, että tuntui kuin olisin ollut taivaassa. Vasemmalla näkyi ensin Etu-Halti, sitten pilvistä kohosi esiin korkein kokonaan Suomen puolella oleva huippu, Ritni. Takanamme erottui tummana varjona Govddosgaisin jyrkkä seinämä. Oikealla taivas ja maa kylpivät epätodellisessa kultaisessa valossa.
Sanoin Markulle, että kun kuolen, niin tänne minun tuhkat pitäisi ripotella. (Sori vaan jälkeen jääville, 50 km lähimmästä tiestä!)
Ylängön toisella reunalla tulimme paikkaan, josta Somas-järven ympäristö näkyy. Se näytti ylhäältä katsottuna ihan erilaiselta paikalta kuin mikään muu Suomessa, ihan kuin seisoisimme jonkin toisen maailman rajalla.
Laskeutuminen alas oli pelottava. Laskimme viistoon, teimme pitkää ja loivaa siksakkia. Markku katsoi taitavasti rinnetttä ja onnistui kiertämään pahimmat jyrkät kohdat. Onneksi koiratkin jo osasivat tämän. Ne laukkasivat alamäkeen sievästi hiihtäjän vierellä, vetoliina löysällä.
Alhaalla Kobmajoen tupa oli tyhjä. Päätimme yöpyä siinä. Ihan ensiksi siivosin tuvan. Sitten hoidin koirat huolella. Markku kantoi tavarat sisälle. Tuli juhlan tunne: Me teimme sen! Pääsimme tänne asti! Kirjoitin in reach-viestin kotiin, kiitollisena niille kaikille, jotka siellä kävivät hoitamassa koiriamme.
Kämpälle ei tullut muita. Saimme pitää sen kahdestaan. Illalla, auringonlaskun aikaan, tein vielä yksin lyhyen mutta tärkeän hiihtomatkan tuvan lähellä. Ne, jotka tietävät, mistä puhun, tietävät, mistä en puhu.
MAANANTAI 5.4.2021
Reitti: Kopma 767 m - Valtijoen laakso - Porojärvi 583 m
Sää: Tuulta, lunta ja räntää, olematon näkyvyys
Aamulla läksimme liikkelle sumussa ja white outissa, joka teki tasapainon säilyttämisestä vaikeaa. Jo Kobmajoelta Somaslompololle mennessä maasto oli outoa, kumpareista, kivikkikoista ja sokkeloista. Tuntui, että olemme jossakin toisessa paikassa, ehkä jollakin kaukaisella Jäämeren saarella.
Somasslompolossa Markku kokeili jälleen pilkkimistä. 120 cm pitkä kaira riitti juuri ja juuri reiän tekemiseen, mutta kalaa ei tullut.
Lompolon jälkeen alkoi Valtijoen laakso. Kauhukseni huomasin, että joki täältä ylhäältä oli suuri ja sula ja laakson reunat olivat jyrkät. Minun olisi tehnyt mieli kääntyä heti takaisin, mutta en sanonut mitään. Luotan Markun suunnistustaitoon täysin, sillä olen näyhnyt hänen löytävän turvallisen reitin vielä vaikeammissakin paikoissa.
Valtijoki on varmasti kaunis ja ihmeellinen paikka. Sen ympärillä maasto on täynnä suuria Teletappimäkiä. Joki ohittaa myös sokeritoppamaisen Maailman Huippu -nimisen paikan, josta kesällä epäilemättä avautuisi paratiisimainen näkymä vehreään jokivarteen.
Hiihtoreittinä en voi kuitenkaan suositella Valtijoen laaksoa. Ainakin tällä kelillä se oli täynnä hankalia kumpuja, vaarallisesti roikkuvia lumilippoja, upottavaa lunta ja jäisiä rinteitä. Päivä oli vaelluksen rankin. On ihme, että selvisimme siitä parilla pienellä venähdyksellä. Markun reidet tulivat kipeäksi, kun hän teki Nallon kanssa latua lumisiin rinteisiin koko päivän.
Kun tulimme Porojärven tyhjälle kämpälle, olimme molemmat niin väsyneitä, että pysähdyimme siihen miettimään, mitä tekisimme seuraavaksi. Päätimme jäädä ja kuivata kamppeita, Tänään oli kastunut kaikki mitä, meillä oli päällä. Ahkioissa sen sijaan meillä pysyy kaikki aina kuivana. Tavarat ovat vesitiiviissä pusseissa vettä pitävien ahkion laitapussien sisällä.
En tajua, miten koirat tänä päivänä vain jaksoivat ja jaksoivat. Niitä upotti hankalasti niin, että lumen kuori aina välillä petti, eivätkä vetoliinat silti löystyneet. Kämpällä näin että Nallokin on väsynyt. Se on todella harvinaista. Mutta onhan sillä ollut raskas vuosi: Kilpatreenin ja vaelluksen lisäksi Nallo on tällä kaudella synnyttänyt ja imettänyt 9 pentua.
Illalla söimme aikaisin ja yritimme miettiä, mitä teemme huomenna. Päätimme lähteä ensin kohti Meekoa ja sitten telttaan jonnekin Siedjonlahkuun. Luimme kirjoja. Minulla on menossa Katja Ketun Kätilö, ja se on niin hurja kirja, että väsyneenäkin jaksaa lukea.
TIISTAI 6.4.2021
Reitti: Porojärvi 583 m - Siedjonlahku 800 m - Siettinjärvi 727 m
Sää: Aamulla tuulta ja tuiskua, päivällä tyyntä ja kuumaa, illalla lumisadetta ja yltyvää tuulta
Vaelluksella heräämme aamulla aina klo 6. Monesti vietämme ensimmäiset puoli tuntia loikoillen ja koiria rapsutellen. Ne ovat niin ihania, kun tulevat heti nuuskuttamaan naamaa, kun huomaavat meidän heräävän. Nallo aina painaa otsansa minua vasten ja tulee kainaloon. Sinni piirtelee sydämen kuvia poskeen viileällä nenällään ja laskee pehmoisen kaulansa kipeän olkapääni päälle.
Aamu oli mukava ja helppo, meillä oli rauhallinen ja sujuva lähtö. Pian liikkelle lähdön jälkeen, heti Porojärven päässä, tuuli oli kokonaan peittänyt huoltokelkkojen jäljet. Jouduimme tarpomaan lumessa. Minä ja Nallo menimme tänään vuorostamme edellä ja avasimme tietä.
Pidimme pitkän lounastauon Saivaaran juurella. Yöksi oli luvattu myrskyä. Markku mietti kovasti, pitäisikö meidän sen takia jäädä yöksi alemmaksi. Minun oli vaikea luopua suunnitelmastamme. Pelkäsin sitä, että seuraavasta päivästä tulee aivan liian pitkä, jos kaikki nousu jää huomiselle. Lisäksi halusin uuteen paikkaan. Olin varma, että Siedjonlahku olisi kaunis ja upea. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että meidän hyvä telttamme, pitkä kokemuksemme ja hätälähettimemme yhdistettynä luvattuun tuulen voimaan ja aiotun paikan korkeuteen ei olisi liian iso riski.
Jatkoimme matkaa ensin risureittiä pitkin ylös ja sitten ylängölle. Se oli tyhjä ja täysin tyyni. Oli ihan hirveän kuuma. Kaikki mahdolliset ventilaatiot piti avata ja silti tuli hiki. Tein latua Nallon kanssa. Markku veti painavampaa ahkiota perässä. Se kaatui välillä, kun lumi tarttui sen etureunaan.
Pääsimme ihmeellisessä hiljaisuudessa Siettinjärven rantaan asti. Pystytimme teltan kauniin kiven viereen. Joimme kaakaot. Tuntui uskomattomalta olla niin tyhjässä paikassa - Missään ei näkynyt mitään.
Illalla sää kirkastui hetkeksi. Ulkoilutin koirat ja otin kuvia. Pohdimme vielä kerran teltan suunnan: Nyt tuuli vielä pohjoisesta, mutta kovin tuuli aamuyöllä oli luvattu lännestä. Teltan apsidi oli sinne päin, ja tuplakiilat tiukasti lumen alla. Se kestäisi. Voisimme nukkua rauhassa.
KESKIVIIKKO 7.4.2021
Reitti: Siettinjärvi 727 m - Viittakuru 870 m - Saarijärvi 684 m - Kilpisjärvi 500 m
Mikä aamu! Koko yön myrskysi, ja kaikki tavarat apsidissa olivat peittyneet lumeen. Vieläkin tuuli niin lujaa, että tuskin pystyin käymään ulkona pissalla. Ja vaikka tuuli lennätti lunta, niin että näkyvyys maan pinnassa oli huono, niin taivas oli silti sininen.
Aamutoimet sujuivat rauhallisesti ja selkeästi. Osasimme tämän, tiesimme miten pakataan myrskyssä. Teimme kaiken mahdollisen valmiiksi teltan sisäpuolella: Ruokimme koirat, pakkasimme tavarat, laitoimme koirille valjaat ja takit, puimme itsellemme kuoripuvut, suljimme kaikki vetoketjut ja laitoimme myrskylasit ja huput tiukasti päähän. Ulkona ahkiot pakattiin ensin. Teltta käärittiin lopuksi pussiin niin, että viimeiset kiilat irroitettiin vasta minun pidellessä muuta pakettia. Mitään ei karannut.
Vaati sisua ja uskoa nousta Siettinjärveltä ylös Viittakuruun. Vastatuuli, ylämäki ja upottava lumi on sellainen pyhä kolminaisuus, että moni olisi ehkä jättänyt leikin kesken. Mutta ei Sinni, eikä Nallo! Se haukkui kiukkuisena vastatuuleen ja ryömi mahallaan eteenpäin, avaten tietä Markun kanssa. Nouseminen kesti kaksi kovaa tuntia, joiden aikana ei tuulen takia voinut juurikaan pysähtyä eikä puhua.
Viittakurussa pääsimme reitille, johon tuuli ei enää niin pahasti osunut, ja jota pitkin oli helpompi hiihtää. Kello oli 11. Söimme pähkinöitä ja joimme vettä. Kun hiihdimme vielä tunnin, niin olimme Saarijärvellä. Mietimme hetken, jäisimmekö vielä päiväksi tai yöksi tai edes pilkille, mutta jotenkin kovassa tuulessa ei tullut fiilistä siihen. Etsimme kumpujen takaa suojaa lounaan syömistä varten ja jatkoimme matkaa kohti autoa.
Muurivaaran rinteillä aurinko pisti parastaan. Se kuumensi tuulen suojassa sään helteiseksi ja valaisi kaikki tutut maisemat, joille sanoimme taas kerran näkemiin - ei hyvästi.
Tällä vaelluksella löysin itsestäni sellaisen uuden tilan, että olen vaelluksella, en suorita sitä. Että enää ei ollut kysymys tietyn matkan tekemisestä tai tiettyyn pisteeseen pääsemisestä, vaan vain matkalla olemisesta. Voisin kuvata sitä vaikka niin, että hiihtäminen ja liikkuminen on tapa olla täällä. Se löytyi sitä kautta, kun kuuntelin itseäni ja liikuin aina vain omaa vauhtiani - sellaista, jota voisin jatkaa vielä monta päivää. Jos minulta olisi autolla kysytty, vaihdetaanko kamppeet ja lähdetäänkö kiertämään sama lenkki uudestaan, olisin vastannut kyllä. - Anu
Sooooooo beautiful!! You're great! 🙏💛
VastaaPoista